maanantai 21. tammikuuta 2013

Blogi vaihtoi nimeään...

Vanha nimi ei miellyttänyt itseäni ja oli kovin mielikuvitukseton. Pitkään olen koettanut keksiä oikealta kuulostavaa nimeä ja tänään vihdoin keksin sen! Omin käsin tehtyä vaihtui siis tänään Pöppiäisen puuhamaaksi. Täydellistä ja niin kuvaavaa <3 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Villapaidasta huiviksi

Aiemmassa haaste-postauksessani angstailin villapaidan tekemisen kauhua ja vaikeutta. No, tänään saatte esimerkin omasta villapaitaprojektistani..

Kaikki alkoi siitä, että äiti toi minulle Norjasta tuliaisena lankoja. Lankaa oli sen verran reilusti, että ajattelin tehdä niistä paidan ensimmäistä kertaa elämässäni. Löysin ihanan ohjeen neulottuun lyhythihaiseen paitaan ja lankakin täsmäsi ohjeeseen aika hyvin. Kaikki olisi ehkä mennyt kivasti, ellei väliin olisi tullut eräs muuttuva tekijä, minä neulojana. Tämä on oiva muistutus itselleni siitä, että niitä mallitilkkuja kannattaisi joskus neuloa. Nimittäin ohjetta noudattaen aloin paitaa tehdä helmasta ylöspäin, yksinkertaisesti pyöröpuikolla, jottei tulisi liian hankalia tilanteita vastaan. Kerros kerrokselta helma alkoi muotoutua, ollen lopulta n. 40 cm korkea. Olisin halunnut sovittaa, mutta en raaskinut ottaa työtä pois puikolta langan varaan. Virhe numero 2. Aloin jo silmämääräisestikin havaita paidan helman olevan melko laaja tyköistuvan sijaan. No, ajattelin vaihtaa mallia lennossa ja tehdä ison tunikamaisen neuleen. Aikansa katselin nurkassa lojuvaa työtä neuloen hetkittäin kerroksen eteenpäin. 

Sairaana ollessani meni totaalisesti hermo siihen paitatekeleeseen. Ja nyt voin sanoa, että oikeastaan paras ratkaisu sen paidan kohdalla oli juuri tämä hermon menetys. Päätin, että teen reunaan vielä pienen joustinneule-osuuden ja sitten päättelen koko työn pois vaivaamasta hermojani. Näin tein, ja samalla selvisi koko työn todellinen olemus. Ympärysmitaltaan tasan 150cm, korkeudeltaan 46cm. Olisi tullut usean henkilön yhteispaita tästä. Mutta onni onnettomuudessa, tuubihuiviksi se on lähestulkoon täydellinen! Mukavan ohut, mutta silti lämmin, kun menee 2-3 kertaa kaulan ympärille. 


Langat:
Sandnesgarn Mor Aase Baby villasekoitelanka
värit vaal.pun ja tummempi vaal.pun/pinkki
Drops Alpaca, väri vaaleanruskea (0302)
Puikot: pyöröpuikot koko 3



Tässä se nyt on, kaikessa komeudessaan. Valitettavasti en saanut kuvattua sitä kaulassa, mutta tästä hahmottaa aika hyvin sen paita-huivi-näkökulman :D Ehkä tämän kokemuksen jälkeen uskaltaudun yrittämään uudelleen sitä paidan tekemistä, paksummalla langalla ja mallitilkun kera. Jos tuon jaksoin ohuella langalla väkertää niin miksen paksummalla sopivan kokoista paitaa? 



perjantai 18. tammikuuta 2013

Sairaspäivien viettoa puikkojen äärellä

Niin tyhmää ja ikävää kun onkin ollakin kipeänä, on siinä jokin positiivinenkin puoli. Ehtii nimittäin neuloa. Tukkoisena ja kurkku kipeänä olen puikkoineni äheltänyt sohvan nurkassa. Tuloksena pipo ja tuubihuivi. Kumpikin on kyllä ollut prosessissa jo tovin, mutta vihdoin tuli valmista. Sain jopa pääteltyäkin ne loppuun tänä aamuna! 



Pipo on neulottu Moda 5/2009 ohjeella numero 50. Lankana Novitan Nalle ja kiiltävä keinokuitulanka Elegante, molemmat värissä musta. Elegante-langassa on kiiltävyyden lisäksi sellaisia hopeisia pallukoita. Pipon alareuna on neulottu näillä kahdella langalla yhtäaikaa, itse myssyosa on pelkkää Nallea. Alaosa tehtiin tasona ja ommeltiin sitten renkaaksi. Toisesta reunasta poimittiin sitten silmukat sukkapuikoille ja tehtiin myssyosan. Tuossa alareunassa on neulottuna palmikkoa ja pallukoita, mutta tuon Elegante-langan vuoksi ne eivät oikein erotu. Päässä ollessaan pipo taipuu takaraivolle kaksinkerroin, jolloin näyttää ihan ok:lta. Malli on kiva, mutta eri langasta toteutettuna kenties parempi. Elegnte-lanka oli todella ärsyttävää neulottavaa eikä nuo hopeiset "koppakuoriaiset" oikein sytytä..

Huivin esittelen teille ensi kerralla, sillä se vaatii oman postauksen hieman erilaisen tarinansa vuoksi. 

Mukavaa talvipäivää ja viikonloppua! Aurinko paistaa, ihanaa!


torstai 17. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 ensimmäinen haaste!


Sain Näpertelijä söpöilee- blogin Emilialta haasteen, kiitos Emilialle! :)


Haasteen säännöt
- kerro 11 asiaa itsestäsi
- vastaa haastajan 11 kysymykseen
- keksi 11 uutta kysymystä
- haasta 11 bloggaajaa
- kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät


11 asiaa minusta

1. Rakastan värejä.
2. Teen yleensä vain nopeita ja pienitöisiä käsitöitä, koska haluan saada pian valmista enkä malta odottaa ison työn valmistumista. 
3. Haluaisin neuloa villapaidan. En vain usko vieläkään, että saisin sitä ikinä valmiiksi. Tai että siitä tulisi millään tapaa sopiva. Villapaidat ovat pelottavia neulottavia. 
4. Harrastan käsitöiden lisäksi ratsastusta. Ennen lähes päivittäin, nykyään muutaman kerran viikossa. 
5. Tykkään sisustamisesta. 
6. Haluaisin neuloa paljon enemmän kuin mitä nyt teen, mutta usein unohdun vain etsimään ihania ohjeita ja lukemaan blogeja. Onneksi jotain sentään valmistuukin.
7. Työskentelen sairaanhoitajana paikassa, jossa voin hyödyntää kaikkea innostustani käsillä tekemiseen, askarteluun ja näpertelyyn. :)
8. Ensimmäiset puikkoni olivat mummolta saadut siniset puikot, joissa on samu sirkka siellä puikon päässä. Ne ovat yhä tallessa vaikkeivat juuri käytössä. 
9. Lapsena olin paljon innokkaampi ompelija kuin neuloja, ja tein mummolassa jos jonkinlaisia ompelutöitä mummon innostamana. 
10. Tällä hetkellä olen kipeänä, ja se ärsyttää suunnattomasti. 
11. Pidän mietelauseista ja aforismeista. 

Haastajan kysymykset:

Mitkä kolme asiaa haluaisit oppia?
Haluaisin oppia ompelemaan paremmin, juoksemaan lenkillä ja puhumaan englantia ja ruotsia jotakuinkin sujuvasti. 

Jos saisit yhden, minkä tahansa tavaran, niin minkä ottaisit?
Tällä hetkellä uuden auton tai tietokoneen. Auto on aika heikossa hapessa tällä hetkellä ja tietokone ei toimi lainkaan. 

Mikä on rakkain harrastuksesi/ajanvietteesi?
Ratsastus nousee varmaan rakkaimmaksi, koska sitä on tullut harrastettua sitkeästi n. 15 vuotta niin tunneilla kuin omalla ponilla ja nyt vuokrahepalla. Hyvänä kakkosena tulee käsityöt ja askartelu. 

Mitä ostit viimeksi?
Ihanan pehmeän pinkin kaulahuivin alennusmyynnistä, hintaa oli hurjat 5e. 

Mikä kappale soi päässäsi nyt/soi viimeksi?
Gangnam style

Mistä luonteenpiirteestäsi pidät eniten?
Positiivisuudesta

...ja mistä haluaisit päästä eroon/kehittää jotain piirrettä?
Saamattomuudesta/laiskuudesta

Jos otat sinua nyt lähinnä olevan kirjan, siitä sivun 13, jolta rivin 7, jolta sanan 2, mikä se sana on?
Joutuu.

Mikä on lempiviikonpäiväsi?
Lauantai

Mikä on onnistunein asia, mitä olet tehnyt viimeisen kolmen päivän aikana?
Neulonut yhden pipon valmiiksi.

Mikä on paras kommentti, mitä olet ikinä blogiisi saanut?
Olen saanut vain ihania ja mieltä piristäviä kommentteja, joista on vaikea valita parasta. Oikeastaan niin vaikea, etten osaa sellaista valita. Ylipäätään on parasta, että joku kirjoittaa kommentin. 

Kysymykset haastetuille:
1. Kuinka rentoudut?
2. Paras paikka tehdä käsitöitä?
3. Kesä vai talvi?
4. Mitä haluaisit oppia?
5. Mikä sinussa on parasta?
6. Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
7. Suolaiset vai makeat herkut?
8. Lempivärisi?
9. Minne matkustit viimeksi?
10. Mistä unelmoit?
11. Tv-ohjelma, jota seuraat?

Haastan NyytinHarakan ja Ilonan. Muut saavat toki myös napata haasteen matkaansa jos mielivät. :)



torstai 10. tammikuuta 2013

Lomailua Kööpenhaminassa

Oltiin pikkuisella talvilomalla miehen kanssa Kööpenhaminassa to-su. Olin valmiiksi katsellut muutaman lankakaupan, joissa ajattelin poiketa, koska täytyihän paikalliset langat käydä tsekkaamassa. Muilta osin ohjelmassa oli hirmu paljon kävelemistä paikasta toiseen ja nähtävyyksiä yksi toisensa jälkeen.Yövyimme Ibsens Hotellissa, joka oli mukavan lähellä kaikkea, ja metron päässä lentokentältä. Ensimmäisenä iltana pääsin maistelemaan hotellin vieressä olleessa Kalaset-nimisessä baarissa aivan superherkullista Kakao se luxea, kaakaota kaikilla mahdollisilla herkuilla. :) Samassa paikassa lueskelin lehteä nimeltään BoligLIV, aivan ihana ja näköiseni sisustuslehti. Aika samantyyppinen kuin Suomessa Toivekoti ja Puutarha (joka valitettavasti lakkasi ilmestymästä). 

 Supernaminamikaakaota, seassa hilloa, vaahtokarkkeja, suklaakastiketta ja
 kermavaahtoa. Slurp!

 Loppuen lopuksi kävin vain yhdessä aikomassani lankakaupassa, Sommerfuglen:ssa, yhtä kauppaa en löytänyt ja toinen oli niin kaukana, etten sinne asti lähtenyt. Niiden sijaan löysin vielä sunnuntaina liudan muita lankakauppoja täysin vahingossa. Nämä eivät olleet sunnuntaina auki, mutta pääsin poikkeamaan eräässä putiikissa, josta sai kaikkea pientä kivaa mm. tosi halpoja bambupuikkoja ja puuvillalankoja. No, nämähän oli suorastaan pakko kotiuttaa sieltä mukaan. Sieltä lankakaupasta lähti aivan liikaa lankoja mukaan, erityisesti kunnon villalankoja. Onneksi ne loput kaupat eivät olleet auki, olisi ehkä vararikko iskenyt muuten...



Sommerfuglen:n saalis: paljon villalankaa ja muutama ohuempi sukkalanka.



Mihin katosi ajatus, että ei lankoja ennen kuin vanhat on neulottu??? Ehkä se ei koske ulkomailla shoppailua? :D



Søstrene Grene-kaupasta haalittua: 6 kerää puuvillalankaa ja 3 paria bambupuikkoja. 


Olisin kaivannut kunnon listausta lanka- ym. kaupoista matkaa varten, mutta sellaista oli vaikea löytää, joten tässä teille muutamia minun suosituksia ja löytöjäni:

Sommerfuglet, Vandkusten 3
Useita lankakauppoja kadulla Fiolstraede
Søstrene GreneAmagertorv 24

torstai 3. tammikuuta 2013

Lahjasukkia

Aiemmassa postauksessa kerroin viime aikoina työn alla olleen joululahjaksi meneviä villasukkia. Nyt nämä sukat pääsevät tännekin näytille. Ensimmäinen pari lähti Englantiin eräälle vanhalle rouvalle äitini pyynnöstä. Alunperin ajattelin pitää ne itselläni, mutta raaskin kuitenkin luovuttaa ne lahjaksi. Lankana Novitan 7 veljestä, vaalean harmaata ja vaaleanpunaista. Tarkoitus oli samalla saada vajaita keriä neulottua pois, ja sehän onnistui. Harmaata jäi 10cm pätkä eli ei yhtään. Puikot 3,5 ja mallina ihan perussukka raidoilla. Koko on n. 38.






Toiset sukat menivät mieleltään hyvin aurinkoiselle ja värikkäälle rouvashenkilölle. Neuloessani alkoi jo hirvittää, että tuleekohan näistä liian räikeät, mutta ei kuulemma tullut. Hyvä niin. Ampiaissukiksi nimesin nämä sukat värityksensä mukaan. Lankana mustaa ja keltaista 7-veljestä sekä oranssia akryylilankaa. Musta loppui toisen sukan kärkeä tehdessä, joten paikkasin kaksinkertaisella mustalla Novitan Nalle-langalla. Malli on taas perussukka, raidoitettu niinkuin neuloessa hyvältä tuntui. Koko 39-40. Melkoiset lapiot näyttää näistäkin tulleen, mutta ehkä se ei haittaa sisällä pötköttelevää käyttäjäänsä. Mahtuu ainakin alle toiset sukat, ettei jalat varmasti palele. 


Sellaisia sukkajuttuja tähän hetkeen. Ensi kerralla matkakertomusta, koska tänään lähtö kohti Kööpenhaminaa viettämään neljä viimeistä lomapäivää ennen töihin paluuta. Löytyisiköhän sieltä jotain kivaa käsityötuomista itselleni...??



tiistai 1. tammikuuta 2013

Pampulalapaset

Hyvää vuotta 2013 kaikille! Toivottavasti alkava vuosi on täynnä onnistumisia, uusia ideoita, luovaa hulluutta ja unohtumattomia hetkiä ihanien ihmisten seurassa! 

Asiaan. Eräässä neuletakissani on hirmukivan näköisiä neulottuja pampuloita, joita olen pitkään ihmetellyt ja ihastellut. Uusia lapasia aloitellessani ja ohjetta niihin etsiessäni törmäsin Drops Design:n lapasohjeeseen, jossa on juuri noita havittelemiani pampuloita. Nehän piti ottaa heti työstöön, kun sattui lankakin soveltumaan näihin melko pienin muutoksin. Kuviosta jätin pätkän pois, koska olisi tullut liian isot lapaset muuten. 

Tällaiset pampulalapaset niistä sitten tuli: 


Malli: Kohoneuleiset Drops-käsineet
Lanka: Novita Tempo, viininpunainen
Puikot nro 5

Toissa vuonna tein samasta langasta peruspipon ja tuubihuivin, joten nyt on koko setti valmis. :) Toinen lapanen on vähän lörpömpi ja suurempi kuin toinen, mutta mitäpä siitä. Kovilla pakkasilla ja tuulella tarvitsee sormikkaat alle, koska tuuli pääsee puhaltamaan läpi. Pikkupakkasilla toimivat. 

Ja kaikkein tärkein: nyt osaan neuloa pampuloita, eikä se ollut edes kovin vaikeaa! Jee!