perjantai 31. elokuuta 2012

Yövuorojen välissä tehtailtua

Yövuorojen  aikaan voi hyvällä omalla tunnolla olla tekemättä juuri mitään järkevää, riittää kun päivällä nukkuu ensin kunnolla ja sitten pian onkin jo aika mennä taas työpaikalle. Tänään käytin aikani pussukkahommiin. Ompelukone oli hetken evakossa komerossa, kun asunto on tällä hetkellä melko ahdas parvekekalusteiden majaillessa poikkeuksellisesti sisätiloissa, kunnes parvekelasit on kokonaan asennettu. Huh, kyllä niitä laseja on odoteltukin, ja tänään ne sitten tuli. Mutta kas kummaa, vielä pitää odottaa jotain pellitysjuttuja ja siihen asti yksi pienempi ruutu on ilman lasia, joten en voi edelleenkään rahdata ulos mm. sohvaa. Pöydän vein kuitenkin, se tukki liikaa kulkuväyliä asunnossani. Toki sekin pitää tuoda TAAS sisälle, kun remppamiehet jälleen tulevat. Alkaa hieman ärsyttää jo koko parveke- ja julkisivuremontti, joka on siis kaikenkaikkiaan alkanut jo huhtikuussa.

Tänään kaivoin koneen taas pöydälle, kun tuli vähän tilaa. Tällaisia oli lopputuloksena:








Tykkään tuosta isomman pussukan mallista, ohje täältä. Sammakkopussukka aivan omasta päästä ja vapaalla kädellä leikattuna.

torstai 30. elokuuta 2012

Tiskirättikokeilua

Neulottuja tiskirättejä näkyy nykyään vähän siellä ja täällä blogeissa. Moni vannoo bambulangan nimeen rättiaineksena ja toiset kehuvat akryylilangan soveltuvan hyvin, koska kuulemma sillä on jonkinmoinen hankausvaikutus ja lika irtoaa näin ollen tehokkaasti. 

Kaikesta rättikeskustelusta innostuneena päätin tässä olevan hyvä paikka tuhota kaksi Novitan Siiri- akryylilankakerää, jotka joskus kirkkaiden väriensä houkuttelemana ostin. Yhden kerän samaista Siiriä olen käyttänyt keltaisten säärystimien neulontaan. Rättioperaatio alkoi mallien etsinnällä, koska en halunnut tehdä ihan tavallista rättiä vaan halusin kuvioita. Törmäsinkin kahteen sivustoon, joista riittää inspiraatiota useampiinkin rätteihin. Ensimmäisen tiskirätin tein Kris Knits-blogin kukkarätin ohjeella. Samaisessa blogissa näyttää olevan paljon muitakin kokeilun arvoisia ohjeita, eikä haitannut yhtään, vaikka ohjeet ovat englanniksi, kun tarvitsi ymmärtää vain, milloin neuloa oikeaa milloin nurjaa. Simppeliä ja nopeaa neulottavaa, ja kuvion vuoksi pysyy mielenkiinto yllä. 

Tässä valmis lopputulos. Kukat eivät meinaa kuvassa oikein erottua, luonnossa ovat selkeämmät. Tein vielä kulmaan pienen ripustuslenkin, jos haluaa rätin ripustaa johonkin roikkumaan. Näyttääpä se muuten hieman patalapultakin..


Seuraava rätti on tuloillaan oranssista langasta ohjeella, jonka löysin osoitteesta http://www.designsbyemily.com/. Tuollakin on paljon kivoja ohjeita saatavilla, itselläni työn alla aurinkokuvioinen tiskirätti. Ohjeet tuollakin englanniksi, mutta hyvin ymmärrettävässä muodossa.

Vihreää jäi vielä yli, joten päätin virkata loppukerästä kipon kaikenmaailman pikkutavaran säilytykseen. Ohje omasta päästä. Väri on oikeampi tuossa rätin kuvassa kuin näissä kipoissa.




maanantai 27. elokuuta 2012

Pyjamapöksyt



Tovi jos toinenkin sitten löysin Eurokankaan palalaarista ihanan flanellipalan, vaalean sinertävällä pohjalla pikkukukkia. Se on kummitellut kangaslaatikossa odottaen, että minä saisin päähäni jonkin hyvän idean, mitä tehdä siitä. No, Suuri Käsityö-lehti tuli avukseni pähkäilyssä ja kankaasta muotoutui pyjamahousut. Nyt kun asiaa mietin, niin oikeastaan oli itsestään selvää, että yöasu siitä kankaasta tulee. Ehkä en vain uskaltanut ylittää kynnystä lähteä tekemään housuja, koska aiempi kokemus housujen teosta ei ollut kovin mairitteleva. Tein nimittäin tähän astisen elämäni ensimmäiset ja ainoat housut koulussa yläasteella tai lukiossa. Niistä piti tulla kivat löysät collegeolohousut. Mittasin ilmeisesti jotain todella hassusti pieleen, vaikka mielestäni minulla oli ihan oikeat kaavat ja kaikki piti olla kunnossa. Lopputulema oli lyhyet, mutta todella leveät ja itselleni vallan hurjan suuret housut, jotka löysivät käyttäjän isästäni. Ymmärtänette siis pienen kammoni housujen tekoa kohtaan.

Rohkaisin mieleni, ja lähdin pyjamahousuja tekemään. Tällä kertaa hieman tarkemmin mittanauhaa ja kaavoja käyttäen. Kertaheitolla onnistuin ompelemaan ensimmäiset ONNISTUNEET housut! Voi sitä riemua, kun ne olivat valmiit! Tässä ne ovat nyt teillekin ihmeteltäviksi. :) Onpa muuten haastavaa kuvata vaatteita itsekseen..




Kaavat: Suuri Käsityö 11-12/2001.
Ompelin lahkeiden suut ja vyötärön kaksoisneulalla, koska sillä tulee niin kivan siistit reunat. Vyötärölle laitoin kuminauhan ja lisäksi koristeeksi satiininauhan, jonka saa rusetille edestä. Housut olivat nopeat ja yksinkertaiset ommella, vallan hyvät kumoamaan vanhat ajatukset housujen ompelun haastavuudesta.

lauantai 18. elokuuta 2012

Nappien hurmaa!

Innostuin taiteilemaan taas pussukoita, kun sain hankittua vetoketjuja lisää. Ostin myös muutamat kukkarokehykset, jos yrittäisin vielä uudelleen niiden käyttöä. Aivan ihania kehyksiin tehtyjä pussukoita näkee nimittäin muiden blogeissa, minäkin haluan! 

Tämän kertaiset pussukat saivat koristeekseen ikivanhoista nappilaatikoista kaiveltuja nappeja ja vanhaa pitsiä. Sisällä samasta kankaasta tehty vuori. Joku nappi-innostus on nyt menossa, haluaisin laittaa nappeja kaikkialle, mutta en tykkää ommella niitä, joten se on vähän hillinnyt nappien käyttöä. Kotona kyllä olisi purkkikaupalla vanhoja nappeja odottamassa käyttöön pääsyä - aikanaan, aikanaan.
 



Tykkään lopputuloksesta, vaikka vihreä ei oo oikein mun juttu. Etsivät siis uutta kotia, joko erikseen tai yhdessä, sähköpostitse tai kommenttiboxissa voi tiedustella.

tiistai 14. elokuuta 2012

Kokeilevan keittiön epäonnen päivä

Nyt on lomat lusittu tämän kesän osalta, eilen koitti jälleen työpäivä. Viikonloppu meni juhliessa ystävien kanssa, ja sitä varten tuli tehtyä hieman leipomuksia. Useimmiten blogeissa kerrotaan erilaisista onnistumisista ja esitellään tekeleitä. Itse aion kertoa teille melkoisesta katastrofista leipomisten suhteen. Yleensä onnistun leivontahommissa ihan hyvin, mutta toki nyt, kun vieraita oli tulossa, mikään ei mennyt putkeen. Kuvia en kaikessa härdellissä muistanut ottaa, joten tyydyn selostamaan tapahtuneen kirjallisesti.

Illan suolapalana oli tarjolle tehtävä kinkkupiirakkaa. Kinkkupiirakka on yleensä ollut bravuurini, ja olen sen tehnyt vaikka kuinka monta kertaa. No, tällä kertaa se ei kuitenkaan omasta mielestäni onnistunut niin hyvin kuin olisi voinut. Sen kanssa ei kuitenkaan käynyt mitään ylitsepääsemätöntä epäonnistumista, lähinnä sellainen, että itseä harmitti. Makua kyllä kehuttiin, mutta toiseen erään lipsahti liikaa pippuria, joka maistui todella selkeästi läpi. Kaikenkaikkiaan piirakka oli kuitenkin ihan ok, toisin kuin muffinsit.

Se todellinen katastrofi, olkaa hyvät. Makean nälkään piti tarjoilla mansikkamuffinseja. Lopulta tarjoilin jotain, jota voisi kuvailla Ville 5v:n mätitahnakuorrutteisiksi könteiksi. Muffinsit eivät siis kohonneet juuri lainkaan ja ajattelin pelastaa ruman ulkonäön mansikkakermavaahtokuorrutteella. Ajatus erittäin hyvä, toteutus yhtä kehno kuin itse muffinssit. Kuorrutus näytti ihan Kallen mätitahnalta, ja lopulta vielä itse pursotinpussikin onnistui repeämään keskeltä käyttökelvottomaksi. No, "mätitahnan" päälle lisäsin vielä koristesydämiä, joka sai muffinsit näyttämään edes hieman söpöiltä. Yllätys kyllä, ihmiset söivät näitäkin, vaikka kirosin itse muffinsit jonnekin pohjamutiin. Maku oli kyllä siedettävä, ehkä se pelasti osan tilanteesta, ja sen vuoksi ne kehtasi edes laittaa esille.

Onneksi tarjolla oli myös ystäväni tekemää lohipiirakkaa ja mokkapaloja, jotka edustivat onnistuneempaa leivontalinjaa. Ja boolit onnistuivat enemmän kuin hyvin. Lopputuloksena melkein kaikki ruoka teki kauppansa illan mittaan ja boolikulhot oli lähestulkoon nuoltu puhtaiksi, hyvät kemut siis oli ja kaikki viihtyivät. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka alku näytti totaaliselta kauhistukselta. Täytyy joku päivä kokeilla tehdä muffinseja ihan vaikka iltapalaksi, jos ne saisi onnistumaan uudella yrityksellä.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Lomaelämää ja yhdet aurinkoiset villasukat

Blogi on pitänyt hiljaiseloa hetken minun lomaillessa vähän siellä ja täällä. Käsityöt ovat jääneet vähemmälle kauniiden säiden ja reissailun vuoksi. Viime viikon aikana on tullut koluttua Sotkamossa, Lappeenrannassa, Savonlinnassa ja Retretissä Punkaharjulla. Sekä tietysti vähän myös mökillä Päijänteen rannalla. Sää on kerrankin hellinyt ja Suomen luonto on kaunista katseltavaa niin jalkaisin kierrellessä kuin ajellessakin. Kotiuduttuani sunnuntai-iltana oli jo hirmuinen hätä tekemään kaikenlaista, ja pää suorastaan pursuili ideoita niin neulomuksiin kuin ompeluunkin.Nyt työn alla on tiskirätti akryylilangasta ja pyjaman housut.

Ja jotain valmistakin on: puikoilta pompsahti keltaiset pirtsakat villasukat.
 




malli: Novita sukkalehti, malli d
lanka: 7 veljestä, keltainen
puikot nro 3
koko 38


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Viime syksyn satoa

Uudempien töiden odotellessa kuvausta ja kameran akun latautumista, laitan vähän viime syksyn satoa. Nykyinen neulomisvimma iski viime syksynä, sitä ennen edellisestä neulomiskerrasta taisi olla jo vuosia. Syksyllä iski armoton sukkakuume, ja halusin oppia jälleen neulomaan sukat. Edelliset ja ainoat olin tehnyt koulussa joskus 2000-luvun alussa. Syksyn ensimmäiset sukat neuloutuivat polvisukiksi. Pahoittelut kuvan epämääräisyydestä, mutta kyllä siitä onneksi oleellisin selviää. :)


Malli: Oma 
Koko: n.38
Lanka: Novita Tempo, valkoinen ja violetti
Puikot 7

Hieman lörpöt niistä tuli, mutta ihanat unisukat kylmiin öihin. Ja testatusti toimivat myös sukkahousujen päällä neulemekkojen kanssa. Tuota violettia Tempo-lankaa jäi vielä yli, niistä syntyi isoäidille syntymäpäivätossut.


Reunukseen pujottelin satiininauhaa koristeeksi. Tämäkin malli on omasta päästä, muunneltu perussukan ohjeesta.